tiistai 31. tammikuuta 2017

Matala-asteisen tulehduksen hillintää kemikaalialtistusta vähentämällä: hanki kasvoillesi kaunis ja hehkeä iho tällä luonnollisella kuorintavoiteella

Iho on ihmisen suurin elin, joka erittää kehosta kuona-aineita ja toisaalta imeyttää kehoon niin hyviä kuin vähemmänkin hyviä aineksia. Tästä syystä ei ole yhdentekevää, mitä ihollesi laitat!

Kuten aikaisemmin Selätä matala-asteinen tulehdus näillä yksinkertaisilla keinoilla -postauksessani kirjoitin, on kemikaalialtistuksen vähentäminen myös keskeisessä roolissa matala-asteisen tulehduksen hillinnässä. Kehon ylisuuri myrkkykuorma on taustalla monissa vaivoissa ja sairauksissa. Maksa on kehon puhdistuslaitos ja sen arvokasta työtä on tärkeää tukea vähentämällä sen puhdistettavaksi päätyvien haitta-aineiden määrää ja syömällä vitamiini- ja antioksidanttirikasta ruokaa.

Ihon kunnostus itsessään lähtee pitkälti sisältä päin korjaamalla tulehdusta hillitsevien omega-3 ja tulehdusta aiheuttavien omega-6 rasvahappojen epätasapainoa sekä kunnostamalla suolistoa. Iho kuitenkin altistuu jatkuvasti myös ulkoiselle rasitukselle ja sen vuoksi sitä on hyvä ravita myös ulkoisesti. Kokemukseni mukaan parhaimmat ihonhoitotuotteet löytyvät keittiön kaapeista - niin myös tämän kuorintavoiteen ainekset :)


Ihoa hellivä kuorintavoide

 
1 dl ruokasoodaa
1 dl kylmäpuristettua luomulaatuista neitsytkookosöljyä
 
 
 
 
Kuorintavoide valmistuu helposti sekoittamalla nämä kaksi ainesta keskenään tasaiseksi seokseksi. Sekoittaminen on sitä helpompaa, mitä pehmeämpää kookosöljy on. Laita seos lasipurkkiin ja se on samantien valmista käytettäväksi. Kuori kasvojesi iho voiteella 2-3 kertaa viikossa.
 
 
 
 
 
Kookosöljyllä on antibakteerisia ominaisuuksia ja ruokasooda auttaa syvällä olevia epäpuhtauksia nousemaan pintaan; näin ollen kuorintavoide sopii erinomaisesti mm. akneiholle. Ruokasooda on emäksinen ja on sen vuoksi hyväksi ihottumaiselle/atooppiselle iholle, joka on normaalia happamampi. Ja vaikkei sinulla olisi mitään merkittäviä iho-ongelmia, on se hyväksi ihollesi joka tapauksessa. Itselläni se on tehokkaasti kosteuttanut kuivuuteen taipuvaista ihoani.
 

Kokeile ja ihastu :) 

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä vinkistä!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sanna, toivottavasti kuorintavoide saa sinunkin ihosi hehkumaan :)

      Poista